sunnuntai 3. elokuuta 2014

Life lately

Apua, en muista, milloin oisin ollut näin pitkään postaamatta! Mulla on ollut nyt niin paljon töitä, et kaikki vapaa-aika on mennyt hyvistä keleistä nauttiessa ja tosta helteestä johtuen kamera on pysynyt visusti kotona. Suorassa auringonpaisteessa ja kuumuudessa kuvista tulee kaikkea muuta kuin hyviä! Onneks multa löytyi kuitenkin muutama kuva, jotta pääsen teille edes jotain rustaamaan, oli jo ikävä tänne! :)
 IMG_3756

Sain Ennalta kesäkuussa synttärilahjaks Victoria's secretin paketin, jossa oli rasva, suihkusaippua ja body splash tuoksussa Passion struck ja tää tuoksu nousi heti mun lemppariks! Noi kaikki VS:n rasvat ja muut tuotteet tuoksuu tosi hyvältä, mutta tää on ehdottomasti mun suosikki.

IMG_4731

Yks syy lisää siihen, miks mua ei oo näkynyt paljon koneella; Twilight kirjat. Kolmisen viikkoa sit olin menossa ottamaan aurinkoa, mutta aattelin, etten millään jaksa vain maata paikoillaan. Rupesin sit kaivamaan laatikoita jos löytäisin jotain vanhoja lehtiä ja mun silmään osu Twilightin eka osa, jonka oon lainannut Hendeltä joku kolme vuotta sit, mut en oo kertaakaan lukenut. Otin sen ihan varalta mukaan, vaikka aattelin, et en kuitenkaan jaksa keskittyä siihen. Arvatkaas miten kävi! No, mä rakastuin siihen kirjaan ihan täysin ja lähdin heti seuraavana päivänä käymään kirjastossa (sielläkin ensimmäistä kertaa lukion jälkeen, heh) ja lainasin noi muut osat. 

Oon valehtelematta lukenut noita joka päivä ja nyt kun oon saanut kaikki luettua, en tiiä, mitä tekisin! Aina kun tulee tylsää, tekis mieli ottaa tollanen kirja käteen, mutta eihän niitä oo enempää... Luin noi englanniks, joka teki siitä lukemisesta jotenkin vieläkin kivempaa! Ainoa vaan, et huomasin, et aloin myös ajattelemaan lopulta enkuks ja selostamaan tekemisiäni päässäni sellasella kertojan äänellä. :D

twilight

Aina, kun sain yhen kirjan luettua, Enna tuli meille ja katottiin kyseisestä kirjasta tehty leffa. Oon nähnyt noi aikasemminkin, enkä oo koskaan ennen aatellu, et niissä selitettäis tapahtumia liian vähän, mut nyt kun olin just lukenut kirjaversion, ihmettelin koko ajan, et miten siitä leffasta voi tajuta mitään lukematta kirjaa. Sori Enna, kun selostin kokoajan, mitä kirjassa tapahtu... :'D Ainahan sitä sanotaan, että kirja on parempi kuin leffa, mut nyt mäkin voin todeta, että niin on! Haluisin silti noi leffat kuitenkin itelleni, heh. 
 IMG_5141

Tänään vietettiin Nikon kanssa tosi kivaa vapaapäivää yhessä, käytiin kellumassa sellasella jättipatjalla järvellä, grillattiin ja illalla mentiin äitille syömään muurinpohjalettuja. Lettujen täytteenä meillä oli vaniljajätskiä, sulatettua suklaata ja mansikoita, ei varmaan tarvii sanoa, kuinka hyviä noi oli? 

IMG_4708

Huomenna mä sit lähden sinne Kööpenhaminaan! Tavarat on pakattu ja jännittää ihan sairaasti käydä siellä muotimessuilla, mutta kyllä me pärjätään. Blogissa tuskin käyn (paitsi lukemassa kommentit), mut päivittelen todennäköisesti instagramia, josta mut löytää nimellä saraasara. Eli palataan sit ens viikonloppuna! 

ps. Suositelkaa mulle jotain hyviä kirjoja luettavaks, on niin tyhjä olo kun noi Twilightit loppu! :D Oon miettinyt Harry Pottereita, Fifty Shades of Grayta, Nälkäpeliä ja sit niitä Lauren Conradin kirjoja (L.A. candy tai joku sellanen sarja?). Onks kokemuksia noista tai joku muu sarja/kirja, joka kantsii lukea? :)

53 kommenttia:

  1. Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse-kirjasarja ja The fault in our stars on ainakin tosi hyviä! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos vinkistä, en ollut tollasista kuullutkaan! :) onks ne millasia kirjoja esim. jännäreitä tai hömppää ? :)

      Poista
    2. Jos oot koskaan kuullu True Blood-nimisestä telkkarisarjasta niin se on tehty noiden Sookie Stackhouse-kirjojen pohjalta :)

      Poista
    3. Aa okei! Joo oon kuullu, se on tyyliin äitin lempisarja :)

      Poista
  2. twilight kirjat on kyllä ehottomasti yhtiä parhaimpia mitä oon lukenut! hyvä kun luit ne enkuks nimittäi oon lukenu koko sarjan kummallaki kielellä, suomeks ja enkuks, mut enkuks niitä oli paljon paljon kivempaa lukea! :-) kannattaa kattoo jos tykkäisit nora robertsin kirjoista nimittäi ne on kans yhtiä mun lemppareita eikä niihi kyllästy koskaan, ja niitä on niin paljon erilaisia että uskon et löydät niistä varmasti ainakin yhen mieluisen sarjan (niitä on siis monia eri trilogioita jne). Myös carrien nuoruusvuodet - ensimmäinen kesä newyorkissa on tosi ihanaa ja rentoa luettavaa ja nälkäpeliä suosittelen kans lukemaan! :-) ite en tykkää lukea paljoo mut sit ku löytää jonku tosi kivan kirjan/sarjan nii lukemisesta tuleeki yllättäen tosi kivaa! Oho tulipas pitkä kommentti, mut toivottavasti tästä oli jotakin apua :-) pidä mahtavaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä selasin niitä twilighteja suomeis kirjastossa ja ne kuulosti niin hölmöiltä kun en osannu kuvitella niitten leffahahmojen puhuvan suomea :D kiitos pitkästä kommentista ja noista suosituksista! :)

      Poista
  3. Suosittelen The Fifty Shades of Grey:tä. Sen kaiken kohutun seksihömpän takana on oikeasti mielenkiintoinen, jännittävä ja hyvin rakennettu kirjadraama, jota kehystää kaunis kuvailu. Näissä kirjoissa on samaa lukemisen halua ja paloa kuin Twilighteissa, tuli luettua yhdessä yössä viime kesänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä oonkin miettiny et onks niissä sit oikeesti hyvä juoni! Kohtahan tulee se leffa niin vois kyllä lukea kirjan kerrankin ennen elokuvaa :)

      Poista
    2. Ei kannata lukee kyl noit kirjoi.mä luin kaks osaa mut ne oli kyl niin tylsii ja pitkäveteisii

      Poista
    3. Aijaa! Oon kyllä kuullu et jotku on sanonu et ei niissä oikeen oo juonta :D

      Poista
  4. Harry Potterit suosittelen lukemaan ehdottomasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ei ainakaan heti loppuis! :D

      Poista
    2. Harry Potterit on kyllä lukemisen arvoisia!
      Todennäköisesti huomaat myös niiden kohdalla, kuinka kirjat todellakin on elokuvia parempia!:D

      Poista
    3. Uskon nimittäin musta leffat on ehkä vähän vaikeasti seurattavia niin luulen et se johtuu siitä et en oo lukenu niitä kirjoja :D

      Poista
  5. Suosittelen EHDOTTOMASTI lauren conradia!! :)

    VastaaPoista
  6. Harry potter kirjoja suosittelen minäkin!:) ja lisäksi sophie kinsellan kirjoja. Oot ehkä kuullut himoshoppaaja kirjoista, mutta siltä löytyy paljon muitakin hyviä :) oon lukenut suomeksi kaikki kinsellan kirjat yhtä lukuunottamatta, jonka luin englanniks. Käännöksessä on ainakin mun mielestä onnistuttu koska saan nauraa ääneen vedet silmissä :D
    Jos haluaa jtn vakavampaa niin Torey Haydenin kirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin sen himoshoppaaja kirjan lukiossa ja aattelin sillon et se on maailman surkein kirja :'D mutta niin aattelin twilight leffastakin ekalla kattomiskerralla ja nyt oon rakastunut :) kiitos vinkeistä!

      Poista
  7. Jatkoa edelliseen: hayden työskentelee vaikeiden tapausten parissa lapsiin liittyen ja on kirjoittanut kirjoja niihin pohjautuen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa mielenkiintoiselta! :)

      Poista
    2. Noi Haydenin kirjat on kyllä ihan parhaita, niihin todellakin jää koukkuun. Kunhan valitset ne tositapahtumiin perustuvan eikä niitä fiktioita, ne ei oo niin hyviä :)

      Poista
    3. Aa kiitos vinkkauksesta! :)

      Poista
  8. Jos et vielä oo lukenu niin Outolintu! Ite oon lukenu vasta ekan osan, toinen on just ilmestyny kirjastoihin suomeks. Alkuun olin hieman epäileväinen, mut just niin hyvä kun sitä ollaan kaikkialla hehkutettu, ellei parempikin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi mun pitikin käydä kattomassa se eka leffassa mut se vaan jäi! En ollu tajunnutkaan et niistä on myös kirjat! :)

      Poista
  9. Sun on pakko lukea nälkäpelit ! Niin parhaita ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkäsin ainakin leffoista et varmaan tykkäisin myös kirjoista! :)

      Poista
  10. HARRY POTTERIT!!!!!!!!!!! eka kirja on aika tylsä ja varsinki aluks saattaa tuntua et hohhoijjaa, mut kannattaa lukea! niin parhaita ja vähäkö niitten jälkeen on tyhjä olo :D t. ainakin 7 kertaa potterit lukenut......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luen ne kyllä ehdottomasti jossain vaiheessa! :) eka on ainoa niistä jonka oon lukenu (äiti on lukenu sen mulle ekalla luokalla) mut en kyllä muista siitä mitään :D

      Poista
  11. Tähtiin kirjoitettu virhe - John Green

    VastaaPoista
  12. Sofian elämä. Kaunista kauniille; kuten olet.

    VastaaPoista
  13. Hups, tarkoitin Sofian maailma. Kaunista kauniille; kuten olet.

    VastaaPoista
  14. Suosittelen Divergent -kirjaa! Tai joku tuolla jo mainitsikin Outolinnun, mutta suosittelen ehdottomasti lukemaan sen englanniksi kun kieli sulta näyttää sujuvan :) Itse olen nyt menossa Insurgentissa, ja oon ihan myyty näille kirjoille ja niiden päähenkilöille! Ja tässäkin kirjassa pätee se, että leffa on loistava mutta jättää paljon yksityiskohtia/asioita selittämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tykkään lukea englanniks, enkku on vaan jotenkin hienomman kuulosta tai sillein :D kiitos suosituksesta! :)

      Poista
  15. Hei mistä sä oot hommannu tossa "kurkistus uuteen kotiin" -postauksessa yhdessä kuvassa näkyvän home tekstin? Ja oliko kalliskin?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kirjaimet on Stockmannilta ja yks kirjain makso aina 5 e :)

      Poista
    2. Okei kiitos! Ja hei muuten, tosi kiva että pyrit aina vastaa nopeestu näin meidän lukijoiden kirjoittamiin kysymyksiin=) jotkuthan tekevät niin että vastaa sit joskus kaikkiin kysymyksiin kerralla mutta sinä teet just päinvastoin, mikä on mun mielestä TOSI hyvä juttu! Ei tartte odottaa vastaustasi ikuisesti:)

      Poista
    3. Kiva et tykkäät! Mä tykkään ite just kans kun bloggaaja vastaa kysymyksiin ja kommentteihin nopeesti niin siks pyrin samaan! :)

      Poista
  16. Millon muuten teet sen asuntopostauksen kodistanne? Vähän muistelen että lupasit sen tehdä jossai vaiheessa? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin lupasin! Meillä ei oo vielä peilit ja hyllyt seinällä joten sit kun ne on saatu paikoilleen niin teen sen postauksen ! :)

      Poista
  17. Nälkäpeli kirjat on myös hyviä : ). Tiiätkö sen kirjasarja josta true blood sarja tehty. No ne kirjat olivat tosi hyviä englanniksi (suomennettuna teksti tosi kankeaa.) Olivat vieläpä paljo parempia kuin itse tv-sarja : ) kirjoissa oli huumoria ja hahmot paljon ihanempia kuin sarjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo joku niitä suosittelikin tuolla ylempänä! :) ja tosta enkusta niin jotenkin kaikki vaan kuulostaa hienommalta enkuks just kaikki romanttiset kohtaukset kirjoissa jne kun suomeks ne on jotenkin tosi kökköjä :D

      Poista
  18. Hei Sara! Olen lähdössä todennäkösesti Helsinkiin tämän kuun lopulla ja tarvitsisinkin sulta vähän vinkkejä sen reissun suhteen:) Suosittelisitko (oman tietämyksesi) perusteella mitä kannattaisi ehdottomasti käydä katsomassa ja tekemässä. Olen jonkin verran kuullut siitä Eiran rannasta ja mattolaiturista, siis mitä sinä (ja Johanna;Josecret blogi) olette maininneet. Onko toi kyseinen ranta ja mattolaituri miten kaukana keskustasta? Että pääseekö sinne menemään hyvin kävellen vai pitäskö mennä ratikalla yms? Ja sitten osaisitko suositella jotai suht edullsia ja hyviä hotelleja, ravintoloita (ja shoppailupaikkoja) keskustan läheisyydessä missä kannattaisi käydä? Oltais varaamassa keskustasta nimittäin hotellia, mutta niistä tuskin saa kovin edullisesti hotellihuoneita?? Ja ois suunnitteilla olla semmonen pari yötä, ett sano jos on ehdottomasti jotai mitä kantsii käydä kattoo ja mitä tossa parissa päivässä ehtii tehä:) Kiitos jos jaksat vastata! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite oon aina ollut Scandicin hotelleissa Helsingissä ja sijainnin puolesta suosittelen ehdottomasti scandic simonkenttää tai marskia! Molemmat taitaa olla sellasen 100 e per kahden hengen huone eli 50 e per naama. Oon myös ollut Sokos hotelli presidentissä mut sain siellä niin huonoa palvelua etten sen jälkeen oo käynyt Sokos hotelleissa :D onhan siellä keskustassa myös omenahotelli joka on tosi halpa mut niistä mulla ei oo muuten mitään kokemusta. Tykkään et hotellissa on myös aamupala ja Scandicin aamupala on ihan sairaan hyvä!

      Sit noista paikoista niin me ollaan yleensä aina kävelty kaikkialle Helsingissä, sillä matkat ei oo kauheen pitkiä ja maisemat on hienoja! Kantsii esim kännykän navigaattorilla suunnistaa sinne Eiran rantaan, se on ehdottomasti Helsingin upein paikka. :) sitä rantaviivaa pitkin kävelemällä pääsee myös sinne mattolaiturille. En muista nyt yhtään kauan keskustasta käveli sinne rantaa mut ei se ollu pitkä matka. :) suosittelen muutenkin kävelemään ympäri Helsinkiä, se on ihana kaupunki kesäisin!

      Poista
    2. Niin ja suosittelen käymään esim lintsillä! Vaikka siellä on tullu ehkä käytyä useesti niin siellä on sellanen omanlainen kesäfiilis! Enempää en nyt oikein vinkkejä keksi, toivottavasti näistä olis hyötyä! :)

      Poista
    3. Joo kiitos paljon hyvistä vinkeistä! Eiköhän noista jotai hyötyä ole! =) ja toivotaan että löydetään tuonne rantaan ja mattolaiturille, kuulostaa nimittäin niin taivaalliselta että kyllä harmittais jos löydettäis kyseisiä paikkoja:D

      Poista
    4. Kerro sit löysittekö perille ja mitä tykkäsit! :)

      Poista
  19. Jo aiemmin ehdotettujen Potterien, Nälkäpelien ja Divergenttien lisäksi suosittelisin Twilight fanina Epäilykseen sijoittuvaa kirjaa Bree Tannerin lyhyt elämä (The Short Second Life of Bree Tanner)! en viitsi pahemmin paljastaa juonta mutta tykkäisit varmasti! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. googletin ja kuulosti kyllä ihan mielenkiintoiselta! tai no kaikki mikä liittyy twilightiin kiinnostaa nyt kun on orpo olo kun sain ne kaikki osat luettua :D

      Poista
  20. Nälkäpeli!!! Et tuu pettymään! Ja potterit kans kannattaa lukee :)

    VastaaPoista