sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

6 x Today

5

Sunday morning.. Päätettiin eilen, ettei laiteta herätyskelloa aamuksi ollenkaan ja niinhän siinä kävi, että herättiin vähän yli 12. Remikin hyppäs haukotellen sänkyyn pötköttämään, kun kuuli, että alettiin heräilemään. Meidän koira ei ainakaan herätä joka aamu kuudelta lenkille, haha! Ei siinä, pitkät yöunet teki hyvää aamuvuorojen jälkeen, mutta herätys ois huomennakin jo ennen 5 ja tässä mä vieläkin tähän aikaan kirjoittelen tätä postausta ihan pirteenä. Ou nou!

6

Yritin ottaa Remistä söpöä haukotuskuvaa, mut olin hieman liian hidas tolle kaverille. 

7

Kävin jo perjantaina hakemassa postista kesäkuun livboksin*, jonka sisällön tutkin tänään. Täytyy esitellä sisältö myös teille ens viikolla! Oishan toi kiva, kun se tulis kotiin joka kuukausi, kun oon muuten niin laiska testaamaan uusia kosmetiikkatuotteita. 

9

Muutama juttu tarttui mukaan tiistaiselta bloggaajien Glitter-illasta, kuten pinnejä ja läpinäkyviä ponnareita, tollanen tuuhennusjuttu ponnariin (? :D), rannekoru ja tatuointeja. Katotaan niin noita pinnejä ei oo kuukauden jälkeen enää yhtäkään tallella! Tatuoinnit ostin vähän ens viikon synttäreitä ajatellen, samoin kuin ton rannekorun. 

8

Oiskohan mulla nyt tarpeeksi kukkapantoja yhdelle ihmiselle? Sain sieltä Glitteristä tiistaina mukaan kaksi uutta pantaa ja viime viikolla ostin yhden Cubuksesta ja kaksi mulla olikin jo viime vuodelta. Kukkapannat on kyllä ihania ja viime vuotinen ihastus niihin ei oo yhtään laantunut tänä vuonna. Onks teillä jo kukkapanta varattuna kesäks? ;)

1

Kiinnostaisko jotain teistä voittaa To die forin biksut kesäks? Jos vastasit kyllä, niin kannattaa kurkata mun instagramiin, sillä siellä on käynnissä kilpailu, josta voi voittaa To die forin Kenzi-malliston bikinit itelleen! Mun nimimerkki on tosiaan @saraasara ja kuvassa, jossa on kahdet bikinit, on ohjeet osallistumiseen. Vielä on huominen aikaa ottaa osaa, joten äkkiä instan puolelle! Mä sain kuvan bikinit jo talvella To die forilta, mut en oo vielä päässyt käyttämään niitä. Helteet, missä viivytte?

*saatu blogin kautta

8 kommenttia:

  1. synttärit............ :((((((((((((((((((((((((

    VastaaPoista
  2. Oih noi biksut ♥♥ Helteet tosiaan sain tulla, mielellään heti koska mulla on loma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ihanat neot! ❤️ no älä muuta sano, mielellään viettäis vapaapäivät rannalla mut eiii niin ei :D

      Poista
  3. Hei tuli vain mieleen kun luin sun vanhan postauksen iphone 6sesta, niin onko sulla minkä kokonen muisti siinä ja onks riittäny? Ja onks muuten toiminu ihan hyvin?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on 16 Gb ja on riittänyt! :) videoita ei ihan kauheen montaa mahdu mut kuvia ja ohjelmia mahtuu. Ja on toiminu, ei mitään pahaa sanottavaa tästä! :)

      Poista